Taitoluistimien teroituksessa pitäisi aina olla kyse yksilöllisyydestä ja laadusta. Jokainen luistelija on erilainen, omaa oman tyylinsä liikkua jäällä. Näin ollen myös heidän tarpeensa ovat erilaiset. Toinen kaipaa syvempää uraa, enemmän pitoa, jonka kautta urheilija kykenee löytämään luottamuksensa välineisiinsä ja omiin taitoihinsa. Toiset luistelijat taas arvostavat enemmän vapaampaa otetta jään pintaan, jolloin he ikään kuin liitävät pinnalla koskaan pureutumatta voimakkaasti jäähän kiinni. Tarpeeksi kuitenkin juuri heidän tarpeisiinsa.

Kummassakin mieltymyksessä on hyvät puolensa ja kokenut teroittaja saattaa osua omassa arviossaan oikeaan ensimmäisellä kerralla. Tärkeintä kuitenkin on kommunikaatio teroittajan ja urheilijan välillä. Toimivasta vuorovaikutuksesta hyötyvät lopulta siis kummatkin osapuolet. Urheilija saa paremman lopputuloksen ja itse saan palveltua asiakasta mahdollisimman hyvin.

Usein asiakas ja luistimien teroittaja keskittyy ainoastaan urasyvyyteen. Tänä päivänä moni urheilija tietää oman tuumamitoituksen, jolla omat luistimet on teroitettu. Näitä on perinteisesti ollut kuusi erilaista, joista valitaan sopiva luistelijan tarpeisiin. Itse käytän millimetrejä omassa työssäni, jolloin tuohon saman tuumamitoituksen sisään mahtuu erilaisia vaihtoehtoja lukematon määrä enemmän. Tämä taas mahdollistaa huomattavasti paremman mahdollisuuden räätälöidä urasyvyys jokaiselle asiakkaalleni.

Vaikka ura on tietyssä mielessä hallitseva piirre käyttökokemusta ajatellen, niin se ei missään nimessä ole ainoa asia, joka vaikuttaa luistimien toimivuuteen. Muita tällaisia asioita ovat mm. teroituksen viimeistely, käytetty teroituskone sekä siinä käytetyn kiven laatu ja koko, mutta myös terän kiinnitys kenkään sekä terämalli. Sitten on tietysti nk. ”flat bottom” teroitus, josta osa on innostunut. Loppukädessä kaikki on kuitenkin riippuvaista ihmisestä työn takana.

Viimeistelyllä luodaan terän lopulliset liuku ja pito ominaisuudet. Tapoja tehdä tämä löytyy useita niin ”liuske- tai kivihionnasta” aina timanttihiontaan saakka. Myös teroituskoneet poikkeavat toisistaan erilaisin ratkaisuin, kuten kivien laadun ja koon suhteen, terän kiinnitysratkaisuilla teroituskoneeseen ja onko kyseessä automaattikone vai käsin käytettävä konemalli. Jokainen yksittäinen asia vaikuttaa lopputuloksen laatuun monella tavoin.

Samalla periaatteella myös eri terämallit on suunniteltu erilaisiksi, jolloin ne myös käyttäytyvät eri tavalla. Jos mietimme perinteisimmän terävalmistajan malleja, niin Gold Seal on täysin eri muotoinen terä, mitä Coronation Ace. ”Kultaisen hylkeen pyydystäjä” usein ilmenee urheilijalle parempana liukuna ja nopeammin pyörivinä piruetteina samankaltaisella teroituksella. Kuitenkin suurin perustus luistinhuollon onnistumiseen valetaan terän kiinnitysvaiheessa. Mikäli se tehdään kunnolla, urheilijan jalkaan sopivalla tavalla, on pystytty luomaan pohja toimivalle luistinhuollolle koko taitoluistimen elinkaaren ajaksi. Mikäli kiinnitys vaiheessa ei onnistuta, syntyy ongelmia, joita ei edes loistavalla teroituksella pystytä ratkaisemaan.

Flat bottom teroitus ei ole oikein koskaan lyönyt taitoluistelussa läpi. Sitä käytetään kyllä, mutta tosiasia on, että niin kolmois- kuin neloishypytkin on päästy urateroituksella ympäri maailman. Uran muoto ei siis ole kaiken ratkaiseva valinta. Teoriassa flat bottom teroituksen tulisi parantaa terän toimivuutta, mutta niin käytön kuin luistinhuollon kannalta siihen sisältyy ongelmakohtia. Tästä syystä en ole niitä kenellekään suositellut, vaikka itsellänikin on mahdollisuus laitteiden puolesta sellainen tehdä.

Viimeisenä kohtana tuon esille ammattimoraalin ja teroittajan kädenjäljen. Parhaimmilla laitteillakaan ei lopputulos ole taattu. Jokainen työtehtävä vaatii ammattitaitoa ja -moraalia. Työntekijän halua suoriutua työstään kunnialla. Tähän ei laitteilla pysty vaikuttamaan. Olen monesti keskustellut asiakkaan kanssa, joka on kuvitellut, ettei teroitusta voi tehdä huonosti: ”sehän tehdään koneellisesti!” Päinvastoin, teroittajan kädenjälki näkyy voimakkaasti työn lopputuloksessa.

Omalla kohdallani olen kohdannut urani aikana kahdesti terän, jota en ole syystä tai toisesta saanut (tarpeeksi) teräväksi omasta mielestäni. Tämän olen kertonut kummallekin asiakkaalleni. Todennut, että syystä tai toisesta, en ole tyytyväinen kädenjälkeeni, vaikka luistimet itsessään ovat kyllä luisteltavassa kunnossa. Olen puuhannut taitoluistimien teroituksen parissa toistakymmentä vuotta, joten prosentuaalisesti määrä on häviävän pieni. Vaatii kuitenkin suoraselkäisyyttä pystyä olemaan kriittinen myös omaan työnjälkeensä.

Urheilussa esiintyy usein taikauskoa. Luistelijat haluavat pitää kiinni totutusta ja tutusta tunteesta, jopa äärimmäisyyksiin saakka. Teroitus ei poikkea tästä. Kuitenkin yksi merkittävä tekijä kehittymisen mahdollistajana on pyrkimys muuttumaan, tavoitella jotain uutta. Urasyvyyden kohdalla kannustaisin urheilijoita kokeilemaan rohkeasti erilaisia vaihtoehtoja. Näin löytää itselleen parhaiten toimivan teroituksen, joka auttaa kehittymään arjen harjoittelussa.

Tiesitkö, että tänään 25.9 on valmentajan päivä? Nykyään erilaisia teemapäiviä on pilvin pimein, enkä ainakaan itse pysy niiden perässä. Miksi juuri valmentajat tarvitsevat oman päivänsä? Onko lääkäreille tai sairaanhoitajille omaa teemapäivää? Entä palomiehille tai jätekuskeille? Tätä en tiedä. Jään kuitenkin miettimään, minkä takia on pitänyt kehittää teemapäivä yksittäisen ammattikunnan puolesta puhujaksi.

Oma vastaukseni tähän kaikkeen on, ettei tarvitsisi, mikäli jokainen meistä olisi läsnä vallitsevassa hetkessä. Osaa, muistaa ja pystyy arvostamaan kaikkien työpanosta. Siitäkin huolimatta, että se olisi pieni tai näkymätön. Teemapäivät on taidettukin kehittää sen takia, että ihmiset pysähtyisivät edes hetkeksi katsomaan elämän monimuotoisuutta. Huomaamaan vallitsevan ruskan ja sen väriloiston. Arvostamaan pienintä varpua, joka omalta osaltaan täydentää mosaiikkia ympärillämme. Ilman tätä ruipelomaista ruohonjuuritason säteilyä, jotain puuttuisi. Se muovaa kokonaisuutta. Maalaa maiseman omalta osaltaan, ehkä jopa korostaen muiden erinomaisuutta.

Samalla tavalla, jokaisella ihmisellä on vaikutus toiseen ihmiseen. Tämän vaikutuksen kautta syntyy myös vastuu niin omista teoista, kuin siitä mitä saa aikaiseksi vierustoverissa.  Toisinaan tuota tehtyä vaikutusta on vaikea nähdä siinä hetkessä, mutta sitä ei pidä ikinä aliarvioida. Se kytee pinnan alla ja saattaa synnyttää vuoren kokoisia myrskyjä tai vastavuoroisesti sateenkaaren verran iloa elämään. Jo edesmenneen filosofi Emmanuel Lévinasin mukaan tämä vastuu alkaa jo sillä hetkellä, kun katsomme toista ihmistä.

Valmentajan työhön kuuluu olla läsnä urheilijalle. Luoda yhteys ja opettaa häntä oman näkemyksenä mukaan kehittymään valitsemassaan lajissa. Joskus saattaa käydä niin, että yksittäinen urheilija on valmentajansa seurassa päivän aikana pidempään, mitä omien vanhempiensa. Heidän välillään tulisi aina vallita luottamussuhde, joka entisestään vahvistaa tehdyn vaikutuksen voimaa.

Tämä luottamussuhde on solmittu suurimmaksi osaksi urheilijoiden kanssa, jotka ovat vielä kehittymisvaiheessa olevia lapsia ja nuoria. He saattavat mielessään rinnastaa valmentajan puolijumalaan ja kuunnella häntä totuudenlailla. Niin hyvässä kuin pahassa. Meillä valmentajilla on siis suuri vastuu urheilun parissa olevien henkilöiden hyvinvoinnista nyt ja tulevaisuudessa.
 
Itse olen ollut onnekas. Minulle on siunaantunut pääasiallisesti valmentajia, jotka ovat välittäneet minusta ihmisenä. Auttaneet minua niin monilla tavoin. Kehittäneet minua persoonana, urheilijana, valmentajana, ystävänä, kokonaisena ihmisenä. Jos en sitä ole silloin osannut sanoa tai ilmaista, niin haluan sen nyt kertoa: Kiitos, että olette nähneet minut.
Osittain näiden hyvien tuntemusten kautta olen päätynyt tähän päivään. Valmentajaksi luomaan hyvää. Valmentajaksi antamaan takaisin jotain sellaista, mitä itse olen saanut ja voin välittää eteenpäin. Kokonaisena ja onnellisena.

Haluan toivottaa kaikille kanssavalmentajille erinomaista valmentajan päivää. Tiedän, että työllämme on väliä. Pienen osan lopputuloksesta näemme harjoitushalleissa ja kilpakentillä. Suurin osa työmme jäljestä jää kasvamaan korkoa tulevaisuuteen. Pidetään näistä kummastakin kiinni ja annetaan hyvän kiertää. Ei ainoastaan urheilun parissa, vaan jokaisella elämämme osa-alueella. Katsotaan toisiamme silmiin ja annetaan jokaiselle syy olla ylpeä omasta ammatistaan ja toimenkuvastaan. Tässä maailmassa minä haluan elää.