Näetkö sinä toisen ihmisen?

Tiesitkö, että tänään 25.9 on valmentajan päivä? Nykyään erilaisia teemapäiviä on pilvin pimein, enkä ainakaan itse pysy niiden perässä. Miksi juuri valmentajat tarvitsevat oman päivänsä? Onko lääkäreille tai sairaanhoitajille omaa teemapäivää? Entä palomiehille tai jätekuskeille? Tätä en tiedä. Jään kuitenkin miettimään, minkä takia on pitänyt kehittää teemapäivä yksittäisen ammattikunnan puolesta puhujaksi.

Oma vastaukseni tähän kaikkeen on, ettei tarvitsisi, mikäli jokainen meistä olisi läsnä vallitsevassa hetkessä. Osaa, muistaa ja pystyy arvostamaan kaikkien työpanosta. Siitäkin huolimatta, että se olisi pieni tai näkymätön. Teemapäivät on taidettukin kehittää sen takia, että ihmiset pysähtyisivät edes hetkeksi katsomaan elämän monimuotoisuutta. Huomaamaan vallitsevan ruskan ja sen väriloiston. Arvostamaan pienintä varpua, joka omalta osaltaan täydentää mosaiikkia ympärillämme. Ilman tätä ruipelomaista ruohonjuuritason säteilyä, jotain puuttuisi. Se muovaa kokonaisuutta. Maalaa maiseman omalta osaltaan, ehkä jopa korostaen muiden erinomaisuutta.

Samalla tavalla, jokaisella ihmisellä on vaikutus toiseen ihmiseen. Tämän vaikutuksen kautta syntyy myös vastuu niin omista teoista, kuin siitä mitä saa aikaiseksi vierustoverissa.  Toisinaan tuota tehtyä vaikutusta on vaikea nähdä siinä hetkessä, mutta sitä ei pidä ikinä aliarvioida. Se kytee pinnan alla ja saattaa synnyttää vuoren kokoisia myrskyjä tai vastavuoroisesti sateenkaaren verran iloa elämään. Jo edesmenneen filosofi Emmanuel Lévinasin mukaan tämä vastuu alkaa jo sillä hetkellä, kun katsomme toista ihmistä.

Valmentajan työhön kuuluu olla läsnä urheilijalle. Luoda yhteys ja opettaa häntä oman näkemyksenä mukaan kehittymään valitsemassaan lajissa. Joskus saattaa käydä niin, että yksittäinen urheilija on valmentajansa seurassa päivän aikana pidempään, mitä omien vanhempiensa. Heidän välillään tulisi aina vallita luottamussuhde, joka entisestään vahvistaa tehdyn vaikutuksen voimaa.

Tämä luottamussuhde on solmittu suurimmaksi osaksi urheilijoiden kanssa, jotka ovat vielä kehittymisvaiheessa olevia lapsia ja nuoria. He saattavat mielessään rinnastaa valmentajan puolijumalaan ja kuunnella häntä totuudenlailla. Niin hyvässä kuin pahassa. Meillä valmentajilla on siis suuri vastuu urheilun parissa olevien henkilöiden hyvinvoinnista nyt ja tulevaisuudessa.
 
Itse olen ollut onnekas. Minulle on siunaantunut pääasiallisesti valmentajia, jotka ovat välittäneet minusta ihmisenä. Auttaneet minua niin monilla tavoin. Kehittäneet minua persoonana, urheilijana, valmentajana, ystävänä, kokonaisena ihmisenä. Jos en sitä ole silloin osannut sanoa tai ilmaista, niin haluan sen nyt kertoa: Kiitos, että olette nähneet minut.
Osittain näiden hyvien tuntemusten kautta olen päätynyt tähän päivään. Valmentajaksi luomaan hyvää. Valmentajaksi antamaan takaisin jotain sellaista, mitä itse olen saanut ja voin välittää eteenpäin. Kokonaisena ja onnellisena.

Haluan toivottaa kaikille kanssavalmentajille erinomaista valmentajan päivää. Tiedän, että työllämme on väliä. Pienen osan lopputuloksesta näemme harjoitushalleissa ja kilpakentillä. Suurin osa työmme jäljestä jää kasvamaan korkoa tulevaisuuteen. Pidetään näistä kummastakin kiinni ja annetaan hyvän kiertää. Ei ainoastaan urheilun parissa, vaan jokaisella elämämme osa-alueella. Katsotaan toisiamme silmiin ja annetaan jokaiselle syy olla ylpeä omasta ammatistaan ja toimenkuvastaan. Tässä maailmassa minä haluan elää.