Sinun polkusi

Olen elämäni aikana saanut olla osallisena hyvin erilaisissa valmennustapahtumissa niin kotimaassa kuin kansainvälisessä ympäristössä. Näitä hyviä ja antoisia kokemuksia on aina yhdistänyt yksi hyvin samankaltainen piirre riippumatta siitä, minkälaisesta valmennuksesta on ollut kyse. Se on ollut ihmisen huomioiminen. Toiminnasta vastuussa oleva henkilö on kyennyt luomaan ilmapiirin, jossa jokainen kokee tulleensa kuulluksi. On luotu tunneside siitä, että minusta urheilijana välitetään ja minua halutaan auttaa. Minua siis arvostetaan ja käsitellään ennen kaikkea ihmisenä. Ei ainoastaan henkilönä, joka liikkuu ja ketä halutaan liikuttaa sekä pitää liikkeessä.

Tällainen tunneside kasvattaa psykologisen turvallisuuden tunnetta, joka mm. vaikuttaa urheilijan motivaatioon, kykyyn olla luova ja oppia uutta tai esimerkiksi kokemukseen korkeammasta itseluottamuksen tunteesta. Kaikki nämä elementit ovat äärimmäisen tärkeässä osassa urheilussa ja itsensä kehittämisessä.

Olen aina valmennussuhteita miettiessäni ollut sitä mieltä, että paras tulos tulee pitkäjänteisestä työskentelystä. Tällä tavoin yhteistyökumppaneiden on mahdollista oppia tuntemaan toisensa. Luomaan turvallisuudentunnetta, keskinäistä kemiaa, jota jokainen toimiva valmennussuhde vaatii elääkseen ja kehittyäkseen seuraavalle tasolle. Hitsaantumaan tarvittavassa määrin yhteen. Kaikki tämä vaatii aikaa, jonka takia pitkäjänteinen työskentely hyväksi todettujen henkilöiden välillä on suotavaa.

Pitää kuitenkin ymmärtää, että ihminen on kokonaisuus, joka kehittyy ja muuntuu koko ajan. Kehomme, ajatuksemme ja tarpeemme eivät pysy samankaltaisina. Kuntoharjoittelun puolella ihmiskeho sopeutuu harjoitteluärsykkeeseen jopa kolmen viikon jälkeen. Herkkyyskausien mukaan tiettyinä ajanjaksoina ihmisen ominaisuudet kehittyvät helpommin ja suotuisammin kuin toisina aikoina. Valmentajan tehtävänä on siis mukauttaa toiminta vastaamaan urheilijoiden yksilöllisiä tarpeita, jotta kehittyminen varmistetaan.

Miksi emme tee tätä samaa vuorovaikutukseen suhteen? Samalla tavalla myös ajatukset ja psyykkiset tarpeet muuttuvat urheilijoilla ja tällöin valmentajan tulisi pystyä ne kohtaamaan. Tarpeemme tulla huomioiduksi ja itsenäisiksi kehittyy ajan myötä erilaisiksi, mitä ne ovat juuri tässä ja nyt. Tässä piilee sudenkuoppa pitkäjänteisen toiminnan ajatuksessa.

Kovin usein ihminen elää menneessä: koska tämä on ollut aikaisempi toimintamalli, jatkan sitä edelleen. Kommunikoin samalla tavalla, teetän samankaltaisia harjoitteita, pidän kaiken pääsääntöisesti ennallaan. Näinhän on menneessä saatu hyviä tuloksia. Kaikki toimii, kunnes se ei enää toimikaan. Tämä on toimintamalli, joka tulisi jokaisen kilpailuvuoden jälkeen kyseenalaistaa niin urheilijoiden kuin valmentajien puolesta. Suorittaa siis itsetutkiskelua ja -reflektointia.

Koska ihminen kehittyy kokonaisuutena, niin myös toiminnan ja kommunikaation tulee kehittyä sen mukana. Toimiva yhteistyö vaatii muutoksia myös tässä mielessä. Ryhmädynamiikka muuntuu jo yhden uuden jäsenen mukaantulolla tai vanhan jäsenen poistumisella. Perheessä keskustellaan ja otetaan eri tavalla huomioon eri ikäiset lapset, puhumattakaan siitä hetkestä, kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Kaikki tapahtuvat muutokset olisi tärkeää ottaa myös urheilukontekstissa huomioon. Urheilija ja hänen tarpeensa muuntuvat.

Aikaisempi hedelmällinen yhteistyö ei ole tae menestyksestä tulevaisuudessa. Se antaa korkeintaan alustan ponnistaa eteenpäin tulevaan kauteen yhdessä. Myöskään toiminnan täydellinen uusiksi rakentaminen ei ole oikotie onneen. Tuotteliaan, pitkäjänteisen yhteistyön kulmakiveksi muodostuu valmentajan kehitys- ja muutoshalukkuus urheilijan toiminnan ja tarpeiden mukana. Se on elinehto yhteistyön ja kehittymisen jatkamiseksi. Jotta se olisi mahdollista saavuttaa, valmentajan tulee pystyä kuuntelemaan urheilijoita. Lukemaan rivien välistä, käymään keskustelua ja tulkitsemaan kehonkieltä. Sanallistamaan kenties jotain sellaista, jota toinen osapuoli ei välttämättä itsekään osaa sanallistaa. Vuorovaikutuksen myötä kummatkin osapuolet alkavat ymmärtämään toisiaan ja omia ajatuksiaan paremmin. Näihin ajatuksiin kummankin osapuolen toiminta lopulta pohjautuu.

Esitänkin valmennuksen yhdeksi ydintaidoksi kyvyn kohdata urheilija hetkessä aina uudelleen uusin silmin. Antaa tälle tapaamiselle merkitys ja kyetä välittämään tunne siitä, että haluan kuulla juuri sinun ajatuksesi tänään. Vastata sinun tarpeisiisi. Näin valmentaja on kykenevä tekemään työnsä, jonka tarkoituksena tulisi olla auttaa urheilijaa hänen polullaan. Suuri kysymys niin valmentajille kuin urheilijoille onkin: Tiedätkö, millä polulla juuri sinä olet? Jos uskot tietäväsi, niin muista kommunikoida siitä ja vastavuoroisesti myös kuunnella toista. Saatat yllättyä.