uteliaisuus on pahasta?

Väitän, että menestyväksi urheilijaksi kasvaminen vaatii rohkeutta olla utelias. Tällöin urheilija pitää mielensä auki, haluaa löytää uusia tapoja ja kokea elämyksiä. Oppia asioita, joita ei ole edes tiennyt kaipaavansa. Ei ainakaan ennen, kuin on elänyt sen huomisen päivän, joka on avannut silmät. Sen adrenaliinipurskahduksen takia kannattaa toisinaan jopa riskeerata enemmän, mitä olisi varaa menettää. Tehdä virheitä. Heittää nopat pöydälle ja odottaa jännityksellä tulevaa.

Haastan valmentamiani urheilijoita tavoittelemaan sitä, mistä he eivät vielä tiedä mitään. Se on myös elämäntapa, johon olen päättänyt uskoa. Haasteena on: miten tavoitella jotain sellaista, mitä ei välttämättä osaa edes kaivata?
Mielestäni se vaatii lapsenomaista iloa, uskoa ja ennen kaikkea itsensä altistamista uusille ärsykkeille. Sitä uteliaisuutta siis. Virheiden sallimista ja ehdottomasti jopa hyväksymistä. Kasvutarinan rakentamista epäonnistumisista ja erehdyksistä, mutta myös menestyksen siemenistä.

Elämä ja urheilu-ura ovat prosesseja. Virheet sen aikana tulee minimoida, mutta ei missään nimessä eliminoida. Erehdykset ovat hyväksi. Ne ohjaavat eteenpäin, koettelevat uskoa ja määrittävät elämänkatsomusta uudelleen. Useat huippu-urheilijat nimeävät juuri vastoinkäymiset ja loukkaantumiset käänteentekeviksi hetkiksi heidän urallaan. Ne ovat hetkiä, jotka pakottavat arvioimaan omaa toimintaa. Tärkeää tässä kokonaisprosessissa on, ettei tunne jäävänsä yksin. Jokainen, jopa se vahvin yksilö kaipaa tukea ollakseen vahva. Saavuttaakseen parhaimpansa.

Urheilupsykologian käyttö Suomessa on edelleen varsin vähäistä. Useat kuvittelevat sen keskittyvän ainoastaan ongelmien ratkaisuun - siitä ei ole kyse. Käyttääkseen psyykkisen valmennuksen konsulttia apuna harjoittelussaan ei urheilijalla tarvitse olla ongelmia. Kyseessä on harjoittelumuoto, jolla pyritään mahdollistamaan urheilijalle tarvittavat kyvyt huippusuorituksen synnyttämiseen. Samalla tavalla, mitä millä tahansa harjoittelun osa-alueella pyritään kehittämään.

Tavoitteenasettelu on yksi urheilun peruskulmakivistä, jonka pitäisi antaa suuntaa urheilijan harjoittelulle. Ohjata tekoja, antaa motivaatiota ja luoda myös uskoa tulevaan onnistumisten kautta. Kuitenkaan tärkeintä ei ole asettaa tavoitteita vaan saavuttaa harmonia noiden tavoitteiden takana.

Tavoitteenasetteluun kuuluvat erottamattomasti myös, miten tavoitteita käytetään arkipäivän tilanteissa hyödyksi ja kuinka vahvasti urheilija itse sitoutuu tavoitteidensa saavuttamiseen. Oman kokemukseni mukaan tavoitteita kyllä asetetaan urheilussa, mutta kokonaisprosessia ei joko osata käyttää hyödyksi tai sitten siihen ei vain riitä valmentajalta enää aikaa paneutua.

Tämä on vain yksi esimerkki toistuvasta tilanteesta, jossa psyykkisen valmennuksen konsultti voi auttaa urheilijoita ulosmittaamaan laadukkaampaa harjoittelua, joka ajansaatossa näkyy kehittymisenä lajitaidoissa nopeammin ja paremmin. Psyykkisessä valmentautumisessa on kyse ennen kaikkea harjoittelusta, joka auttaa urheilijaa saavuttamaan parhaan mahdollisen itsensä urheilijana.

Etsittäessä tapaa päästä eteenpäin, niitä kuuluisia askelmia seuraavalle tasolle, kannattaa silloin tällöin olla utelias. Se luo lähes varmasti epämukavuuden tuntemuksia uudesta tai, jopa silmienpyörittelyä ulkopuolisten toimesta, mutta sisältää myös mahdollisuuden jostain suuremmasta. Taidoista, joista on hyötyä niin urheilussa kuin koulu- ja työelämässäkin. Tätä uteliaisuutta ja avointa mieltä kaipaan urheiluun lisää monin tavoin.